Vastaus haasteeseen: Hulluja unelmia
Pohdiskelu, unelmointi ja pälättäminen itselleni pelin edessä (josta varmaan johtuu, miksi nro. yhdeksän (välitietona näitä ysejä ei hirveästi meinaa muuten löydy) komeilee näyttämötyön arvosanani) on aina ollut jotenkin minun juttu, ja kun se yhdistyi HP intohimooni, lopputuloksena oli, että kehitin Rowlingin puolesta Harrylle salaisen supernoita serkun. Tietenkin tämä serkku sattuisi olemaan blondin, jolla on hassu suomalainen aksentti (ei ranskalainen!). Päässäni kirjoitin uudelleen Harry Potterit, jossa Harry pelastui aina kiperistä tilanteista superserkkunsa mahtavien sauvanheilutusten avulla. Eikä muuten Siriuskaan olisi ikinä kuollut (t. katkera fani, joka itki niin, että vesiputous syntyi)!
The Wizard World olisi pelastunut, ja minusta tuli UK's most followed fashionist actor, koska luonnollisesti rooliin ei olisi sopinut kukaan muu.
Harry Potterin jälkeen menestykseni tuntui olevan loputon.
Tylypahkan linnasta siirryin So Little Timesiin, missä pöllin Mary-Kate ja Ashley Olsenin roolit. Kävin dialogit suuren yleisöni (peilin) edessä ja dramatisoin kaikkea mahdollista. Vierailin myös ahkerasti Ellen DeGeneres talkshowssa, jossa Ellen pelästytti minut aina ankeuttajan näköisella hepulla.
Urani kylläkin loppui valitettavasti, kun siirryin Twilight -sagaan. Bellaan en oikein samaistunut, mutta Alice supercool näkijän lahjat ottivat aluksi tuulta purjeisiin. Kun minua ei jostain syystä cast'attukaan Alice Cullenin rooliin, pettymys oli valtaisa (dam you Ashley Greene!), mutta sitten kun näin itse leffan - jostain syystä hihittelin yleisön edessä jälleen tyytyväisenä.
Nykyään siis en harrasta peli-monologioita. Yritän jotain realistisempaa (Karl Lagerfeldiksi)



0 kommenttia:
Lähetä kommentti